Click here for an english introduction to "Murmansk Motion"-project.

Opetusfilosofiani

Minulle taide on maailman ymmärtämisen ja muuttamisen muoto, tapa tarkastella yhteiskuntaa ja toimia aktiivisesti sekä vuorovaikutteisesti sen osana. Taide on minulle elinehto. Taide on toinen, humaanimpi näkökulma meidän jatkuvaan talouskasvuun luottavassa yhteiskunnassamme. Taiteilijuus ja taideopettajuus kulkevat elämässäni käsi kädessä. Taiteen tekeminen ja taiteen opettaminen voivat toimia näkemykseni mukaan yhdessä reflektiivisesti. Oma taiteen tekemisen prosessini ja keskustelut sekä työskentely toisten ihmisten, oppilaiden, taiteilijoiden tai muiden alojen asiantuntijoiden kanssa tukevat ja vahvistavat toinen toisiaan. Oma taiteellinen työskentelyni pitää suhteeni taiteeseen, toisiin taiteilijoihin ja taidemaailmaan vireänä. Taiteen opetus tuo toisen näkökulman myös koulumaailmaan, joka niin ikään nojaa nykyään luovuutta rajoittavaan tehokkuusajatteluun. Taide voi olla vaihtoehto, jokaiselle meistä, tavalla tai toisella. Se vahvistaa ja voimauttaa, luo uusia näkökulmia ja antaa ehkä myös toivoa. Jo taide itsessään vaikuttaa, ja sen kautta voimme sekä vaikuttua että vaikuttaa. Taide herkistää meitä näkemään itseämme ja ympäristöämme osana laajempaa kokonaisuutta, taide kasvattaa meistä monipuolisempia ihmisiä.

Koulun kuvataidetunteja voidaan käyttää monenlaiseen. Siellä voidaan käydä lukuisia erilaisia tekniikoita läpi, harjoittaa omaa hienomotoriikkaa, keskittyä luovien ja terapeuttisten voimavarojen vapauttamiseen tai teoreettisemman aineksen läpikäyntiin: tutustua taidehistoriaan, arkkitehtuuriin ja taiteilijoihin. Kuvataidetunneilla opitaan katsomaan ja näkemään: havaitsemaan, ja vieläpä useista erilaisista näkökulmista. Kuvataidetunnit tarjoavat oppilaalle erilaisia mahdollisuuksia taiteen ymmärtämiseen, näkemiseen, tekemiseen ja siitä puhumiseen. Taiteella itsellään ei ole rajoja, vaan ihmiset kussakin olemassaolevassa yhteiskunnallisessa ja kollektiivisessa todellisuudessa rakentavat (luovat, määräävät ja asettavat) taiteelle sen raja-aidat. Taide heijasteleekin siis eri aikoina eri tavoilla sitä todellisuutta, jossa me kaikki elämme, ja näin ollen sen rooli yhteiskunnassamme on elintärkeä. Taide on tulkinta- ja käsittelykanava, avoin käytettäväksi meille jokaiselle, joko ”harrastelu” tai ammatilaismielessä.

Kuvataidetunnit voidaan vapaan luonteensa ansiosta myös helposti tarvittaessa integroida muihin koulun oppiaineisiin ja teemakokonaisuuksiin, mikäli intoa ja yhteistyökykyä vain löytyy opettajilta. Samoin kuvataidetunteja voidaan mielestäni käyttää tarvittaessa ja hyvin perustellusti erilaisten koulun juhlien, niin visuaaliseen kuin sisällölliseenkin, rakentamiseen, mikäli opetus-sisältö vastaa tällöin OPS:n sisältöjä ja tavoitteita. Taide ja visuaalinen maailma on kaikkialla ympärillämme, erottamattomana osana myös kulttuuriamme, vuodenkiertoa ja juhlaperinteitä.

Nykypäivän ja tulevaisuuden koulu on täynnä haasteita. Opettajan läsnäolo ja herkkyys erilaisissa tilanteissa toimimiseen, usein täysin improvisoiden, ovat opetuksen kulmakiviä. Globaalissa maailmassamme on otettava huomioon esimerkiksi monikulttuurisuus ja erilaiset oppijat. Opettajana on tärkeätä tunnistaa ja myöntää itselleen omatkin ennakkoluulonsa ja tietämättömyytensä. On rikkaus myös opettajalle oppia yhdessä muiden oppilaiden kanssa esimerkiksi uusista kulttuureista ja tavoista. Taiteen ja kulttuurin laajempi tuntemus tukee taideopettajaa työssään. 

Etenkin kuvataidetunnit näen olennaisessa roolissa monikulttuurisen koulun toimintakulttuurin rakentajana. Lapin yliopiston yhteisö, taide ja ympäristö- opintokokonaisuus lukuisine monikulttuurisine projekteineen onkin antanut minulla vankan tietotaidollisen pohjan ja valmiuksia uudenlaisten kehittämiskohteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen taidekasvatuksen, taide- ja kulttuuriorganisaatioiden ja muiden toimijoiden välillä, erilaisissa ympäristöissä ja yhteisöissä, erilaisten toimijoiden kesken. Myös matkusteluni ja vaihtovuoteni Venäjällä sekä opetusharjoitteluni Pietarin suomalaisessa koulussa ovat muokanneet minua opettajana ja vahvistaneet osaamistani monikulttuurisissa ympäristöissä ja ilmapiireissä toimimiseen. Kulttuurien leikkauspisteissä ei välttämättä aina ole niin helppoa, mutta sitäkin palkitsevampaa on lopulta todeta, kuinka kriisien kautta kypsyvät entistäkin maukkaammat hedelmät. Saman toteamuksen olen usein tehnyt myös luovan prosessin äärellä.

Myös vihreät arvot kuuluvat jokaiseen kouluun, etenkin kuvataideluokkaan. Siellä ne näkyvät esimerkiksi innovaatisina materiaalikokeiluina ja kierrätyksenä, sekä ympäristön huomioimisena ja kunnioittamaan oppimisena vaikkapa osana arkkitehtuurikasvatuksen opetus-sisältöjä. Kuvataidekasvatuksen harteille jää monenmoista huomioitavaa, tehtävää ja pähkinää purtavaksi. Kuvataidetunnit ovat koulumaailmassa se paikka, missä opitaan ihmettelemään, kyselemään ja jopa kyseenalaistamaan sitä visuaalista todellisuutta, jonka keskellä me kaikki yhdessä elämme ja toimimme. Miten ympäristömme syntyy ja rakentuu, entä kuka sen synnyttää ja rakentaa? Miksi ympäristömme näyttää siltä miltä se nyt näyttää, miltä se on näyttänyt ennen ja voisiko se kenties näyttää joltain aivan muulta tulevaisuudessa? Kuvataidetunneilla kukin oppilas voi kasvaa näkemään omien jälkiensä vaikutuksen niin omassa lähiympäristössään kuin laajemminkin siinä globaalissa kokonaisuudessa, jonka pieni osanen se oma koulu ja oma luokkakin on.


Opettavan ja oppivan rooleissa Venäjällä

Opettajan roolissa toimiminen Venäjällä on ollut hyvin opettavaista ja tuonut uuden kulttuurisen näkökulman kuvataideopettajan työhön. Ensimmäinen opettajakokemukseni naapurimaassamme oli syksyllä 2007 Pohjois-Venäläisessä kylässä Lovozerossa Arctic Children –hankkeeseen kuuluvassa työpajassa, jossa toimin ohjaajana lähes ilman kielitaitoa. Onneksi taiteen opetus sujuu joskus leikiten ihan vain esimerkkiä näyttämällä! Lovozerossa seurasin hieman myös oppitunteja ja hämmästyin kovasti kuinka erilainen koulukulttuuri rajan toisella puolella onkaan: tiukempi kuri ja tuntien opettajajohtoisuus pistivät silmään. Vaihtovuotenani (2008-2009) tein kenttäharjoittelun Pietarin suomalaisessa koulussa. Harjoitteluni aikana pyrin luomaan oppilaille kaksikulttuurisia opintokokonaisuuksia, joissa yhdistelin suomalaista ja venäläistä taiteen katsomisen ja näkemisen tapaa naapurimaan kielen- ja kulttuurintuntemukseni innoittamana.

Opettajakokemuksen lisäksi opiskelijan roolissa toimiminen Pietarissa Stieglitzin taideakatemiassa kokonaisen lukuvuoden ajan kasvatti minua myös opettajana ja näytti käytännössä, kuinka erilaisten opetusmetodien käyttäminen vaikuttaa opetettaviin ja lopputulokseen. Opettajan auktoriteetti  käsitetään Venäjällä hyvin toisin kuin meillä. Vahvasta auktoriteetista voi tietenkin olla sekä haittaa että hyötyä. Ainakin opiskelurauha tuntui olevan yhä tallessa, vaikka luovuus välillä ehkä loistikin poissaolollaan, mitä tulee tuntien rakenteeseen ja oppimistavoitteisiin. Itse koen vastaukseksi nykypäivän koulumaailman ongelmiin jonkinlaisen kultaisen keskitien: maltillisen, itsereflektoivan ja tietoisen opetuksen kehittämisen sellaiseen suuntaan, että kaikkien on hyvä ja turvallista oppia. Säännöt ja rajat lisäävät yhteistä turvallisuutta, mutta pelko tekee tyhjäksi kaiken hyvin tehdyn työn.


Murmansk Motion 2009

Kuva: Grigorij Pisarenko

Syksyllä 2009 toimin opettajana suunnittelemassani kaupunkitaidetyöpajassa Murmanskissa. Työpaja oli osa graduprojektiani. Suunnittelin työpajan vastaamaan prosessin, lopputuloksen ja osallistujien omien sekä yhteisten pohdintojen ja keskustelujen kautta minua kiinnostaviin ja tutkimukseni aiheena oleviin kysymyksiin. Tarkasteluni kohteena olivat paikallisten nuorten taideopiskelijoiden ja tulevien taiteilijoiden paikkakokemukset: millaiset paikat he kokevat epämiellyttävinä ja miksi? Entä miten he muuttaisivat nämä epäviihtyisät paikat viihtyisimmiksi? 

Tämän työpajakokonaisuuden suunnittelu ja toteutus Venäjälle sekä työpajan ohjaaminen vaihtovuoden aikana oppimallani venäjänkielellä oli hyvin palkitsevaa. Gradussani pääsin yhdistämään itselleni tärkeät osa-alueet: työpajassa sain käyttää kieltä, jonka oppimiseen olin kovasti panostanut jo parin vuoden ajan, työpajan muoto oli kaupunkitaiteessa ja arkkitehtuurissa, jotka ovat teemoina lähellä sydäntäni. Kenttäharjoitteluni tavoin pyrin jälleen rakentamaan ikäänkuin ”kaksikulttuurisen” kokonaisuuden, jossa olisi vahvasti mukana sekä jotain itä-naapurin taidekasvatusperinteelle ominaista, että sille jotain uudempaa metodista lähestymistapaa. Päädyin yhdistelemään osallistujille kulttuurisesti ennestään tuttuja teemoja ja tekniikoita, kuten Bauhausilaista ajattelua ja taidefilosofiaa, piirustuksen ja animaatiotekniikan, ja vieraampiakin lähestymistapoja, kuten vapaampaa piirtämistä, hiljaa kuunnellen eläytymistä paikkaan sekä stop-motion video-tekniikkaa.

Roolini työpajassa oli moninainen, olin yhtäaikaa sekä ohjaaja että tutkija. Lisäksi koin, että olin läsnä myös taiteilijana tuleville taiteilijoille ja taiteen parissa jo työskenteleville työpajan osallistujille. Paikkakokemukset ja niiden tutkiminen olivat minulle ennestään tuttuja teemoja Yhteisö, taide ja ympäristö- sivuaineopintokokonaisuudesta Lapin yliopistolla. Olen ollut erittäin tyytyväinen opinnäytetyöni prosessiin. Sen myötä ymmärrykseni itsestäni taiteilijana ja taidekasvattajana ovat nivoutuneet yhteen ja olen saanut testata käytännössä sitä laajaa tietotaitoa, jonka olen Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opinnoissa itselleni hiljalleen vuosien varrella kerännyt. Graduprojektini antaa kaiken kaikkiaan minusta kokonaiskuvan opettajana.

Murmansk Motion 2009 kuvagalleria